torstai 9. marraskuuta 2017

Sisäkausi korkattu!

Lotta tekee oksereille niin paljon parempia hyppyjä kuin pystyille!

Marraskuuhan se siinä saapui reilu viikko sitten - tunnetusti vuoden masentavimpana kuukautena. Tämä tarkoittaa siis ikuisuudelta tuntuvaa maneesikautta ja kello 16 laskevia aurinkoja. Onneksi nyt sentään päästään käyttämään maneesia vaikka koko päivän, jos mieli tekee, eikä tarvitse enää lähteä traikun kanssa liikenteeseen kyetäkseen ratsastamaan normaalisti... Nyt sitä osaa kyllä arvostaa!
    Koska kentät alkavat olla hyvin epävakaassa kunnossa, milloin jäässä ja milloin järviä, niin ollaan siirrytty esteiden osalta kokonaan sisälle. Viime perjantaina hypättiin ensimmäistä kertaa maneesissa ja oltiin taas Kirsin estetunnilla, jossa hyödynnettiin Peder Fredricsonin teettämiä juttuja HIHS:ssa. Hommaan siis kuului keskihalkaisijalla kolme estettä 3-4 laukan väleillä, joilla tehtiin erilaisia hieman tarkempia tehtäviä kuten vinoa linjaa, eikä niinkään kunnollisia ratoja. Tehtävät sujuivat ihan perushyvin, vaikka L taisi ottaa vähän vauhtia maneesin seinistä... Toivottavasti homma rauhoittuu talven myötä! :D



<
br />
Postauksen kuvat Sini Jelkänen.
Nyt tällä viikolla valmentaja lähti lomailemaan, joten sen takia estevalmennukset jäävät tällä viikolla välistä. Koko syksynä näitä hypyttömiä viikkoja on kuitenkin kertynyt vähän turhaan, vaikka kehittymisen kannalta rutiinia esteiltä pitäisi saada säännöllisesti - siksi tällä viikolla päätettiin suorittaa estepuoli itsenäisesti, ettei taas oltaisi peukalo keskellä kämmentä seuraavalla kerralla. Onneksi tallilta Helena varasi itselleen tiistai-illaksi maneesin hyppäämistä varten, sekä siinä samaan syssyyn Sini tuli kuvaamaan ja auttamaan, joten voitiin liittyä siihen seuraan!
   Alunperin ajattelin hypätä vain muutaman mukavan pystyn, okserin ja linjan, mutta kerran nyt kunnon systeemit rakennettiin, niin tottakai niitä piti hyödyntää! Sitä paitsi (pientä kuumumista lukuunottamatta) Lotta tuntui todella hyvältä ja se selkeästi itse nautti hyppäämisestä, joten en nähnyt syytä lopettaa kesken - seuraavat esteet kun tulee todennäköisesti olemaan vasta ensiviikon loppupuolella.

Pitkällä sivulla siis siniset pysty & okseri (muistaakseni 24m), diagonaalilla oranssi pysty (linja okserilta 23m riippuen kaarteesta) sekä vähän jumppaa puomeineen toisella pitkällä sivulla, eli puomi-puomi-pysty-puomi - 2laukkaa - puomi-okseri.
Teimme Helenan kanssa paljolti samoja tehtäviä, niin ei oltu kumpikaan kummankaan tiellä. Alkuun hypättiin muutamaan kertaan molemmista suunnista sinistä pystyä ja okseria yksittäisinä kavalettikorkeudella, minkä jälkeen tultiin niitä myös linjalla. Pyrin pitämään laukan kompaktina ja tulinkin linjaa alkuun seitsemällä laukalla, tämän jälkeen kuudella. Myös pysty diagonaalilla sekä jumppa tulivat mukaan kuvioon, jolloin hyppyjä tuli yleisesti ottaen 4-6 kappaletta yhtä tehtävää koskien.
   Lotta imi todella vahvasti linjoilla, ja jopa kuuden askeleen saaminen tuohon 24 metriin tuntui välillä vaikealta, vaikka se on aivan normaali väli :D Mitenkään holtiton se ei kuitenkaan ollut paitsi jumpalla, jonne se rynnisti kauhealla tohinalla ja meni ties miten kaikki... Niitä täytynee treenata enempi, jos poni vaikka kokoisi itseään hieman enemmän ja keskittyisi niihin hyppyihin, eikä niinkään siihen maneesin toiseen päähän kiitämiseen. Vaikka nyt ei kyllä saa ajatella yhtään negatiivisesti, enkä kyllä ajattelekaan, sillä nyt sentään tuo tamma on saanut takaisin motivaationsa päästä esteiden toiselle puolelle ja jopa auttaa mua siinä! Tässäkin treenissä ainoat väärinkäsitykset syntyivät, kun A. loimet tolppien päissä kummastuttivat ja B. sörkin itse hyppyyn juuri ennen estettä. Kyse oli siis aivan yksittäisistä aivokatkoksista, jotka saatiin samantien ratkaistua. Kiva ponny!


Lotta hyppää myös silloin niin paljon paremmin kun korkeudet nousee! Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, kuinka pitkällä tämän tamman kanssa päästään, vai päästäänkö mihinkään :D

Maneesilaatu on taattu! ;) Palataan keväällä taas asiaan, aurinko...

Pää kylmänä, jos vaikka jotenkin pysyisi mukana...


Niin kivaa kun se hyppää innostuneen näköisenä! <3




Että sellaisia treenejä ollaan päästy menemään! Hommattiin muuten Lotalle Back On Trackin tallisuojat etenkin takasten käyttöön, joten siitä aion tehdä erittäin perusteellisen tutkimuksen, vaikuttavatko ne oikeasti mihinkään. Lotalla on ns. kroonista nesteilyä takasissa ja ne ovat muutenkin sen heikko kohta, josta kengittäjät ja hierojat mainitsevat, joten on mielenkiintoista nähdä mahdollisia tuloksia. Kerron sitten lisää, kun pääsen tätä toteuttamaan! ;) Onko teillä kokemuksia Back On Trackin jalkoihin kohdistetuista tuotteista?

torstai 26. lokakuuta 2017

Pieni vaiko iso talli?

Kuten täällä on muutamaankin otteeseen käynyt ilmi, Lotta muutti heinäkuun alussa uudelle tallille. Vaihto pienestä maalaistallista monen kymmenen hevosen tallimaailmaan on kieltämättä melko iso harppaus sekä hevoselle että omistajalle, vaikka meillä se tuntuikin melko pehmeältä.

Uudella tallilla on paremmat treeniolosuhteet ympäri vuoden! Niclas Aromaan valmennuksesta
Ajattelin nyt vähän kertoa omia ajatuksiani tallinvaihdoksesta ja meidän sopeutumisestamme, kun muutosta on kulunut jo useampi kuukausi. Kerron hieman omia mielipiteitäni ja meidän henkilökohtaisia kokemuksia, sekä ylipäätään mitä eroja on isolla ja pienellä tallilla ollut.

Vanhalla kotitallillamme ehtisin olla asiakkaana neljän vuoden verran: viimeiseksi Lotan kanssa reilun vuoden sekä edellisen ponini kanssa kolmisen vuotta. Hevosia siellä oli kymmenisen kappaletta, eli ihmisiäkin sen verran, mitä tuollaisen hevosmäärän ympärillä yleensä pyörii eli ei mitään kovinkaan suurta laumaa. Kaikkiin siis tutustui todella hyvin ja syvällisempiäkin keskusteluja tuli karsinoita siivoillessa käytyä. Myös muiden hevosten luonteenpiirteet sekä jekut ja jäynät tiesi aika hyvin, kun kaikki tehtiin tiiviisti ja samojen heposten ympärillä hääri samat naamat. Sillä on puolensa ja puolensa, mutta itse koin asian hyvin positiivisena. Toisinaan sitä voi miettiä, että jos huonona päivänä tekisi mieli vaan sanoa se pakollinen "moi" kanssatalleilijoille ja sen jälkeen viettää hiljaa omassa rauhassa omia juttuja duunaillen, niin se saattaa vaikuttaa töykeältä niille normaalisti hyville juttelukavereille... Mutta toisaalta tuolla tunnettiin jo niin hyvin, että vaikkei joku jaksaisi jonain päivänä inahtaakaan, se oli ihan fine.
   Isolla tallillahan menee vain massan sekaan eikä muutenkaan tule pakkomoin lisäksi sanottua juurikaan muuta, kun tilaa on enempi ja "lauma" suurempi, jolloinka muihin ei tutustu niin paljon. Vaan kyllä ainakin itselleni on tullut muutamia parempiakin kavereita heti muuton jälkeen sekä kenen vaan kanssa tulee jotain jaettavaa, mikäli sille päälle sattuu. Suusta kiinni roikkumisesta pystyy vaan lintsaamaan helpommin, vaikka älkäähän toki käsittäkö väärin; olen pahimmillani todella sosiaalinen ja puhelias ihminen, joka yleensä myöhästyy etenkin tallilla kaikesta mahdollisesta puhevirran takia...

Vanhalla tallisquadilla maastossa! <3 Puhelinlaatu <3
Pienellä tallilla on varmasti helpompi vaikuttaa asioihin, kun muutoksia koskevia osapuolia on vähemmän. Tee-se-itse-ihmisen unelma onkin päästä fiksaamaan ties mitä systeemejä tarhoihin, säilytykseen, ruokintaan sun muuhun, mikä on varmasti yleisen järjestelyn ja toiminnan kannalta vaikeampaa isolla hevosmäärällä, jos tallivuoroja tekevällä on kymmeniä hevosia eri ohjeistuksilla. Isolla tallilla taas rutiinit ovat taatusti hyvin vakiintunut, mikä on tietysti loistavaa, mikäli rutiinit ovat hyvät! Meillä onneksi esimerkiksi tarhojen kunnostusta saa harrastaa itsenäisestikin, suojia ja loimia säädetään tallin puolesta täysin moitteettomasti ja ruuat pelaa joka suuntaan, joten mihinkään ei tarvitse ainakaan omalta osaltani sörkkiä, mikä varmasti olisi vaikeaa, jos tarve tulisi.
   Vanhalla tallillamme oli isommat tarhat, jotka olivat optimaalisimmassa tilassaan ihan loistavat (Suomen talvi kun ei ole optimaalinen tila minkään asian suhteen)! Laiduntakin löytyi, ja Lotallakin oli oma bestiksensä siellä, jollaista kaipaan (huom. minä kaipaan Lotalle, itse neidistä en tiedä mitä hänen korkeutensa kaipaa) tännekin viimeistään laidunkaudeksi. Toisaalta talvisaikaan tarhat ovat lähes missä vain surkeassa jamassa, jolloin ei siellä ainakaan Lotta hyödynnä tilaansa. Nykyisellä tallilla pienempää tarhaa kompensoi tietysti se, että maneesissa pääsee sitten vuoden ympäri liikkumaan!

Ja nyt siis tuli se pääasia miksi siirryimme tallista A talliin B, oli maneesi, joka nyt isommalta tallilta löytyy! Sen lisäksi pihapiirissä on myös neljä eri kokoista kenttää, joista aina vähintäänkin joku yksi on ihan tyhjä ja yhdellä lähes aina esteet pystyssä. Iso (50) hevosmäärä ihmisineen hajaantuu siis hyvin alueelle, ja vain talviruuhka-aikaan maneesissa tuntuu tungos, jossa sielläkin eletään sulassa sovussa - vaikka juuri tänään Lode juoksi ketjureaktion johdosta seinää päin... (ei saisi nauraa, mutta ihan oikeasti arvon Löppönen, vähän yritystä peliin).
   Vaikka edelliselläkin tallillamme oli tapahtumia ja paljon hauskoja yhteisiä tekemisiä oman talliporukan kesken, on isolla tallilla heti enemmän esimerkiksi seuran järjestämiä kisoja, kun lääniä ja poppoota riittää. Itse kisaavana henkilönä arvostan tätä suuresti, mutta esimerkiksi eläköityvälle stressiherkälle hevoselle radikaalit kisapäivät vieraine hevosineen kotitallilla voivat aiheuttaa harmia. Onneksi Lotta on vasta parhaimpaan ikäänsä ehtivä lunki tapaus, joten se voisi elää vaikka kauppatorilla, kunhan heinää on edessä.

Lotta tsekkailee onx pinkit huulet viel kondixes 
Kaiken AA ja OO ja ÄÄ ja ÖÖ joka ainoalla tallilla on kuitenkin tallihenki ja se porukka! Pakko sanoa, että mulle on osunut ihan älytön tsäkä mun ympärille tulleiden ihmisten kanssa, kun kaikki ovat aivan huikeita! Pyörin edelleen silloin tällöin vanhallakin tallilla eikä mua ole heitetty sen Whatsapp-ryhmästä pois, vaikken enää vakioasiakas olekaan. Minne ikinä tallille siis menettekään, niin arvostakaa hyvää ryhmähenkeä ja mukavaa ihmiskuntaa, sekä asiantuntevaa sakkia - niitä ei saa ostamalla eivätkä ne ole itsestäänselvyys! 

Millaisille talleilla te olette päätyneet ja millaisissa itse viihdytte?

lauantai 14. lokakuuta 2017

Syksyisiä terveisiä!

Moikka! Onpas syksy tullutkin vauhdilla. Juurihan vasta sitä katseli, noh, jos ei nyt aurinkoa niin ainakin sitten vihreitä lehtiä ja kuivaa(mpaa) maata, kun taas nyt joka puolella on keltaista, kuraista ja märkää... Ruskakaan ei tunnu olevan kovinkaan kaunista, sillä monet puut näyttää kaljuuntuvan ennätysmäisellä nopeudella. Pitäisikin mennä pikaisesti ottamaan ne syksykuvat, jos sellaisia haluaa, koska kohta ei ole enää edes sitä kuollutta keltaista! :D

Lode pesun jälkeen, kylmät koivissa!
 Kuten arvata saattaa, on syksy alkanut kouluhommien ja heposen yhteisbalanssin etsimisessä. Ensimmäinen koeviikko oli ja meni mun osalta todella kevyesti, sillä viikon aikana tein kolme kappaletta kokeita, joista kaikkiin panostin suht. kevyesti. Niistä kahdesta pääsen varmasti jopa läpi, mutta matikasta en kyllä osannut sanoa paperille juuta enkä jaata, mutta sen annan itselleni anteeksi! Viikon lyhyet päivät hyödynsin suuntaamalla suoraan tallille ennen ruuhka-aikoja, vaikkei meillä ne kovin ruuhkaisia olekaan, joten sen puolesta venailen jo seuraavaa koeviikkoa :D
   Lotta-puoli sen sijaan on varsin menestyksekkäällä päällä, jos ei kisameininkejä mainita. Kotimäestä taisinkin jo silloin ikuisuus sitten mainita, mutta sen jälkeen Ylikylässä saatiin kaksin kappalein hylättyjä. En enää edes muista mikä siellä niin kauheasti tökki eikä se jälkiviisaus enää auta. Viimeistään siitä kuitenkin otettiin opiksemme ja nyt asioita on korjailtu! Viimeisimmässä estevalmennuksessa sunnuntaina sain ihan uudenlaista touchia Lottaan ja laukastakin tuli huomattavasti lyhyennettävämpää. Sileälläkin L on ollut aivan uskomattoman super! Siis rehellisesti niin super, että eilen Essi ihmetteli, oliko Lotalla käynyt esimerkiksi hieroja tässä välissä (tietääkseni ei), sillä liike näyttää ja myös tuntuukin niin paljon paremmalta.

Yökoulun jälkeen ajatus valmennuksesta kuulosti ylitsepääsemättömältä, mutta se olikin tähän mennessä yksi parhaista asioista Ällän selässä.
 Esteillä ollaan valmentauduttu ja vähintäänkin hypätty aika lailla viikoittain, mikä on tuottanut tulosta. Homma alkaa pyöriä varmemmin ja tuntua siltä, että saan sekä aivot että kropan toimimaan samanaikaisesti sekä itseni että hevosen osalta. Aivan ei vieläkään ihan sataprosenttisesti ilman oikosulkuja tai yhteyskatkoksia Lotan kanssa päästä, mutta enimmäkseen kuitenkin. Ennen kaikkea L on ollut todella hyväntuulinen kaiken suhteen, eikä se ole kovinkaan agressiivisesti osoittanut mieltä minkään suhteen. Ei saisi turhaan kehua tai puhua toiveikkaasti, mutta mulla on kyllä nyt ihan hyvä fiilis kaiken suhteen. Tosin tämä mood saattaa katketa heti huomenna, kun menemme - yllätys yllätys - Ylikylään tekemään itsemurhan hyppäämään 70 ja 80cm... Kuten varmasti moni jo tietääkin, ei meidän menestyksemme Ylikylässä ole ollut kovinkaan hohtoisa. Kertaalleen on sieltä tarttunut ruusuke mukaan, mutta muu saldo onkin loppujen kolmen kisojen osalta yksi tippuminen, kolme hylättyä ja muutama perus huonohyvä rata... Tilanne on kuitenkin nyt eri, sillä siirtyminen halliin vaikuttaa varmasti asiaan. Olemme nimittäin treenailleet pienehköllä kentällä verrattuna moniin kisapaikkoihin, joten maneesikoko voi olla meille eduksi. Eikä me edes mennä suoranaisesti kilpaa rämpimään talla pohjassa, vaan aa-nolla-nollan johdosta tavoitteena on päästä yli kaikista esteistä. Kädet, sormet, jalat ja varpaat ristissä toivokaamme kaikki meille jonkinasteista selviytymistä!

Ja kuten aina, esimerkillisesti näytän kuinka esteillä katse eteen...

... ja syön huultani samalla.

No kyllähän se aurinkokin on paistanut (kerran syyskuussa)!


Toppaliivikelit korkattu! 
 Ja hei, ollaan me muutenkin kisattu - KOULUA! No niinpä, mutta totta mä puhun. Olihan se nyt pakko kannattaa oman tallin toimintaa ja osallistua siihen helppoon C:n vaikka kontaten. Valmistauduin koitoksiin niinkin hyvin, että opettelin ensin väärän radan, minkä jälkeen opittuani oikean yksilön tarkastin edellisenä päivänä Googlen kuvahausta, että mikä on kolmikaarinen kiemuraura radan yli. Se kuitenkin oli oikein optimaalinen valmistautuminen verrattuna tavoitteisiin, joita olivat muun muassa aitojen sisälle pääseminen ja siellä pysyminen, joista molemmista selvittiin. Tuli kyllä kieltämättä onnistuttua vähän paremminkin, sillä reippaat 64% räpsähti tulokseksi ja 6. paikka 15 ratsukon joukosta! Saimme siis jopa seiskoja paperiin mm. laukannoston ja ravipidennyksen kohdalle, joista molemmista osaan kyllä olla tyytyväinen.
   Verryttelin ennen rataa Lottaa todella paljon ja ajoittain se tuntuikin todella hyvältä etenkin ravissa. Laukalta en odottanut mitään muuta kuin sen ylläpitämistä, joten se jäi aika nihkeäksi radalle mentäessä. Muutenkin Lotta oli todella jännittynyt maneesissa, sillä toisen pään katsomo oli täynnä ollessaan suunnaton mörkö, jota ei voinut missään tapauksessa lähestyä. Mörkö kuitenkin lieveni koko ajan pyöriessäni siinä päädyssä ennen pillin soimista, ja suorituksessa mörkö ilmaantui vain estääkseen Lottaa menemästä kulmiin.
   Kokonaisuudessaan olisin voinut itse ratsastaa paljon paremmin ja huolellisemmin, sillä nyt keskityin vain menemään oikeaan suuntaan. Innolla venailen siis uusia koulukisoja kotitallillemme, sillä niiden takia en raaski lähteä maailmalle säätämään, kun kotimestatkin tuntui noin jänniltä. Tuomari oli onneksi katsomoa vastakkaisessa päädyssä, joten sinne toilailumme ei näkynyt niin selkeästi ;) Tuomarin kommentit: "Malta esittää asiat ennen peruutusta (pysähdys). Käden asentoa voisit muuttaa siten, että kyynärpäät lähemmäs vartaloa niin saat paremman tuntuman. Kivan oloinen hevonen, laukkatyöskentelyä voisi harjoitella enemmän. Puolipidetteitä lisää :)" Olen kaikesta samaa mieltä! Alla vielä puhelinlaatuinen video radasta.




Silmiin sattuu tuo epämääräisesti valunut huopa, joka on muuten tässäkin blogissa pariin otteeseen mainitun esteratsastajan ja valmentajan Niclas Aromaan vaimon Lauran vanha huopa! Ehkä sen taustat ja kokemus toi meille onnea ;)

Lotta on tällä hetkellä siis varsin hyvinvoiva. Se ei ole vieläkään osoittanut mitään negatiivisia merkkejä muutosta ja on erittäin hyväntuulinen koko ajan. Se on pysynyt hyvässä lihassa eikä ainakaan vielä ole osoittanut merkkejä laihtumisesta, mitä pelkäsin näin talven lähestyessä. Se on nyt saanut hieman ekstraa Greenlinesta, mutta voi olla, että ilmankin sitä se selviäisi, sillä heinä tuntuu tarttuvan ihan mukavasti kylkiin. Tarhakaveria en ole sille löytänyt, mutta onneksi kolmesta suunnasta löytyy aitanaapureita, jotka pitää ajatukset liikkeellä :D Viimeistään laidunkaudeksi haluan sille kuitenkin ihan ikioman kaverin, jotta se pääsisi purkamaan mietteitään lajitoveriin. 

Mä siirryn kuitenkin nyt pähkäilemään huomisten kisakoitosten juttuja! Olisi mukava kuulla muiltakin miten syksy on sujunut? Ja hei vielä, onko joku muukin muuten menossa HIHS:n? Siihen on enää muutama päivä! ;)

torstai 24. elokuuta 2017

Kiivetkäämme tikapuita

The one who falls and gets up is much stronger than the one who never fall


It doesn't matter how good you are. It matters if you have the passion.


Practise like you've never won 
Perform like you've never lost


Fiilikset ovat tällä hetkellä aika korkealla - ehkä hieman liiankin. Se nimittäin tarkoittaa sitä, että kohta mätkähdetään takaisin maan pinnalle. 
   Meillä on mennyt hyvin viimeisimmät päivät. Piipahdimme Kotimäessä kisoissa suorittaaksemme 70cm ja 85cm hyväksytysti, ja niinpä tavoite saavutettiinkin. Yhdet stopit kaivettiin vielä taskun pohjalta molemmille radoille, mutta nyt taskut ovatkin sen jälkeen olleet täysin tyhjät! Hyppäsimme nimittäin keskenämme (ilman valmentajaa) viime sunnuntaina ilman yhden ainoatakaan kieltoa. Nyt täytyy koputtaa puuta, sillä lauantaina päästään taas Niken valmennukseen! Toivotaan että mood pysyy yllä...

Ne fiilikset saivat vielä tänään hieman lisää puhtia, kun keksin pyytää Essin taas ihan liian pitkästä aikaa vahtimaan meitä sileällä. Mulle on jäänyt jotenkin vähän paha maku suuhun kaikista kouluhöylistä Lotan kanssa, kun kaikki tuntuu taas (vaihteeksi...) tosi vaikealta. Kouluvalmennus kuitenkin tietää aina mulle tosi paljon hommaa etenkin henkisellä puolella, mikä ei ailahtelevan ponyn kanssa ole joka kerta niin mieluisaa, joten olen tässä nyt lipsunut siitä ja korvannut parit itsenäisetkin reenit jollain mieluisammalla. Nyt tuli kuitenkin taas todistettua, että kyllä se hyvin menneen kouluvalkan jälkeinen fiilis on niin kiva! Moni tehtävä onnistui ja sain taas tosi paljon hyviä vinkkejä ja etenkin sitä rotia omaan ratsastukseen. Lotta sai positiivista palautetta kokonaisvaltaisesta pyöristymisestään mutta etenkin takaosasta. Laukka oli kuulemma parempaa ja siltä se myös tuntuu. Mäkin tein jotain oikein, niin onhan se kivaa. Odotukset oli kuitenkin pelkkää tappelua vähänkin haastavampien tehtävien johdosta, mutta ei suinkaan! Pidin itse suhteellisen hyvin malttini ja sain keskityttyä olennaisiin asioihin. Hommaa riittää, kuten ihan aina, eikä pidä turhaan hehkuttaa, mutta kyllä mä nyt annan itselleni luvan olla tyytyväinen!

Nyt kun muistelee ihan lähimenneisyyden tunnetiloja tuon hevosen kanssa, ei positiivisuus ole ollut yhtään itsestäänselvää. Ei ole ollut vain yksi tai kaksikaan kertaa, kun olen omassa päässäni pohtinut, että pitäisikö antaa olla ja nollata kaikki tavoitteet. Unohtaa kaikki saavuttaminen ja löysätä. Että jos jokin ei toimi, niin whatever. Keksiä jotain uutta tai jättää kireän nutturan hetket kokonaan pois. Panostaa omaan koulunkäyntiin ja laittaa hevonen ja ratsastus ns. puoliteholle. Eihän se olekaan väärin, eikä näin tässä tekstillä kuulosta hullumalta. Mutta mun päässä se onkin kauhukuva, vaikkei me ollakaan tälläkään hetkellä mitenkään hääppöisen korkealla tai pudotus sellaiseen olisi kovinkaan suuri. Ajatuksena se ei vaan miellytä, koska nyt kun mä olen tässä moodissa ja henkisesti korkeammalle tähtäämässä kuin koskaan, tuntuisi kaikki tuollainen luovuttamiselta. Vaikka on kuinka vaikeaa, kamalaa, hirveää, ahdistavaa, turhaa ja turhauttavaa, niin aina on tikapuut ylös. Joskus nuo tikkaat ovat jyrkät, joskus niissä on huterat askelmat ja joskus ne jopa kaatuu suoraan syliin. Sitten tarvitaan vain vasara ja nauloja, kärsivällisyyttä ja päättäväisyyttä, niin askel kerrallaan ne tulee takaisin - entistä vahvempina, entiset virheet korjattuina. Jos kuitenkin päätyisin jossain kohdassa lopettaa tikapuiden rakentamisen ja käppäilisin vain niillä valmiilla peruskuntoisilla askelmilla, en loppujen lopuksi olisi silloinkaan tyytyväinen. Kyllä mä nyt olen päättänyt kivuta niin ylös kuin mahdollista - oli se sitten siinä 80 senttiin tai täysin yli odotusten ties minne GP:n.
Aika näyttää, mutta myös mulla on siihen paljon vaikutusta.

If you don't challenge yourself
You will never realise what you can become