Onko jotain kysyttävää?

Heippa hei vähän liian pitkästä aikaa! Olen suunnitellut ja valmistellut joulukalenteria blogiin nyt jonkun aikaa, ja siksi on ollut nyt vähän hiljaisempaa blogin puolella, ja niin tulee myös olemaan varmasti kuulumisia lukuunottamatta joulukuun ensimmäiseen päivään asti. Ideoita saa siis heitellä tosiaan joulukalenteriin, sillä 24 edes vähän erilaisempaa postausta vaatii jo pelkästään keksimisen puolesta aika paljon aivotoimintaa, eikä apu olisi pahitteeksi ;)

Nyt saa myös heitellä kysymyksiä tämän postauksen alle, sillä spoilaan nyt vähän etukäteen; yksi osa joulukalenteria tulee olemaan Q&A-postaus, jota en siis mitenkään voi toteuttaa ilman teitä! Kysymykset voi koskea ihan mitä vaan mikä vähänkään liittyy mun tai Lotan elämään!
Tehdäänpä tähän myös pieni palkkio, jotta kyselijät heräisivät - jos mainitset blogisi osoitteen samassa kommentissa kysymyksen/kysymysten kanssa, lupaan liittyä lukijaksi ja ehkä saatan kommentoidakin!

tb kesä c. Nora Rantanen

 Kiitos jo etukäteen kaikille!

HIHS 2016 ja muita kuulumisia

Hevosvuoden ehdoton kohokohta Helsinki International Horse Show on jälleen kerran ohi! Se on aina jännä ajatella kotiinpaluumatkana, että hitsit - seuraavaan Horse Show:n on vielä vuosi! Nopeasti se vuosi kuitenkin aina menee; onneksi, sillä kyseessä on tosiaan ihan ykkösjuttu meille suomalaisille hevosihmisille, eikä ainakaan minulla ole resursseja lähteä kauemmas ihailemaan maailman parasta ratsastusta.
Tänä vuonna olin paikalla vain sunnuntaina, kuten tähän mennessä joka kerta vuodesta 2014 lähtien, jolloin vierailin ensimmäistä kertaa paikan päällä. Tuolloin päädyin sinne ehkä vähän epäperinteisellä tavalla, nimittäin isovanhempani (hevosihmisiä) kysyivät minulta about viikkoa ennen pääpäivää, haluaisinko lähteä sunnuntaina katsomaan estekilpailua. Tottakai vastasin myöntävästi, mutta vasta muutamaa päivää myöhemmin päättelimme äitini kanssa, että hetkonen - nythän on Helsingissä Horse Show menossa, mahtaisiko kyseessä olla se...? Tätä ennen en siis ollut juurikaan kiinnittänyt huomiota koko tapahtumaan, sillä kilpaileminen ei minua silloin kiinnostanut. En kuitenkaan nytkään tutkinut asiaa sen suuremmin, joten paikalle päästessä tapahtuman suuruus yllätti melkoisesti! Siitä lähtien on ollut pakko päästä tuonne joka vuosi, ja tähän mennessä joka kerta sunnuntain päänäytökseen.
Ensimmäistä kertaa tein paljon taustatöitä ennen Helsinkiin lähtöä. Maailmancup-luokassa oli paljon suomalaisia mukana, joista ehdottomana ennakkosuosikkina itselleni oli Niclas Aromaa, joka oli lauantain luokassa päässyt uusintaan nuorehkolla hevosellaan. Sunnuntaina hänen ratansa ikävä kyllä päättyi huonommin ratsun romahdettua esteen sekaan, mutta onneksi kukaan ei loukannut!
 Muita ennakkkofavourittejäni oli sveitsiläiset Steve Guerdat ja Martin Fuchs sekä Bertram Allen Irlannista, sekä lauantain luokassa, jota katsoin Yleltä, loistanut Lorenzo de Luca, joka tosin oli aika näkymätön sunnuntaina, kuten myös Allen. Guerdat sijoittui pääluokassa hienosti neljänneksi, ja Fuchskin loisti sunnuntain aiemmassa luokassa. Sveitsiläinen oli myös voittaja, Romain Duguet upealla radallaan ja superhevosellaan - unohtamatta melko näyttävää kunniakierrosta! ;) Toivottavasti hänet nähdään myös ensivuoden HIHS:ssa, sillä hän pääsi mun suosikkilistalle. :D

Miisa Pulkkanen Herve Godignonin vartin esteminiklinikalla!

 Itseäni ei juurikaan kiinnosta välishowt luokkien väleillä, kuten esimerkiksi Lusitanoshow, mutta Herve Godignonin miniklinikkaa olisin voinut seurata paljon kauemminkin! En edes omaa kovin kummoista kieliosaamista englanniksi, mutta ymmärsin Godignonin puheesta itseasiassa melko hyvinkin. Oli myös mielenkiintoista seurata, kuinka viisitoistaminuuttisen miniklinikan aikana oppilaan osassa olevan Miisa Pulkkasen ratsastus muuttui, vaikka kyseessä oli niin pieni hetki ja määrällisesti vain vähän ohjeita! Sisällöllisesti neuvot olivat kuitenkin hyviä, vaikken varmasti puoliakaan ymmärtäny ihan täydellisesti.

Mukaan showsta tarttui iso annos motivaatiota, mutta konkreettisena tuomisena tuli tummansininen, kultakanttinen Equilinen flättäri ja tähän matchaava korvahuppu, kuluneen viininpunaisen värinen estehuopa sekä perus suora kumikuolain ja uusi riimunnaru - kaikki tietysti Lotalle!
Muuten Lotalle kuuluu ihan hyvää. Eilen maanantaina oli kunnon huoltopäivä pollelle, kun ensin oli kengitys, ja hetkeä tämän jälkeen samana iltana vielä rokotus ja raspaus. Suu oli kunnossa, ja eläinlääkärin mukaan tämä puolen vuoden väli on sopiva Lotalle. Muutenkin homma sujui muuten hyvin, mutta joku tällainen tohveli (kuten minä) oli katsonut viime rokotusajankohdan väärin, ja olimmepa hienosti 3 päivää myöhässä - ei muuta kuin uusimaan! Voin kertoa, että tulipahan vähän kirottua siinä sekä itseään että tätä rokotusjärjestelmää, kun ei saa olla edes päivää myöhässä, mutta sääntö mikä sääntö... Ell:kin sanoi, etten tule taatusti unohtamaan ensivuonna tarkastaa päivämääriä! :D

Lotta hehkeenä vehkeet suussa! Mun snäppi on muuten scnnii , päivittelen silloin tällöin heppajuttujakin mystoryyn :)

 Nyt siis pari päivää vaan käppäillään Lopen kanssa, mutta muuten ei mitään sen kummempaa. Kävin ensimmäistä kertaa selässä torstaina ja uudestaan taas perjantaina, ja sujui oikeastaan ihan hyvin. Tokalla kerralla otin jo kaikkia askellajejakin, ja on tammalla ilmeisesti vielä jotain kuntoa jäljellä lomasta huolimatta, sillä hikeä ei noussut yhtään!
Lupailin muuten joskus videota tuosta ensimmäisestä selkäännoususta, mutta ei siinä ollut oikeastaan mitään merkillistä, joten sitä ei nyt valitettavasti tule. Pyrin kuitenkin saamaan jotain matskua vaikka tämän viikon menosta, joten kiinnostaisiko teitä enemmän videot vai kuvat?

Olitteko te HIHS:ssä tänä vuonna? Minä päivänä, ja tuliko shoppailtua? :)

7 syytä lähteä maastoon jalkaisin

Tänäisen reilun kuuden kilometrin kävelyreissun innoittaman ajattelin koota muutamia syitä tänne blogin puolelle, miksi lähteä käppäilemään ylipäätään tai itsekin jalkaisin!

  Olimme siis lähes puolentoistatunnin mittaisella kävelylenkillä kolmen hevos-ihmis-parin voimin, ja jokainen siis maastakäsin liikenteessä. Maastomme sijoittui pääosin metsään, mutta myös pellolla sekä asfaltti- että hiekkatiellä tuli talsittua. Harmi kun ei tullut otettua kuvaa niistä "portaista"  ("" koska kyseessä oli siis jyrkkään mäkeen heitetyt askelmat pienistä tukeista, ja hevonen pääsi aivan hyvin niitä pitkin etenemään), jotka kiipesimme, sillä ne olivat melkein pystyjyrkät ja mäki oli vieläpä useamman kymmenen metriä pitkä. Heposilla ihan lihakset paukkui, kun ne joutuivat meidän ihmiskävelijöiden tahtiin - hyvin hitaasti - etenemään, eivätkä voineet niille helpoimpaan ja mieleisimpään tapaan vaan kiitää ne ylös! 

   Oli itselläkin ihan poikki jalat tallille päästessä, vaikka pysähdyttiinkin pienellä pauselle kuvassa näkyville penkeille :D

Sen suuremmitta puheitta, eiköhän aleta listailla!

1. HEVOSEN KROPALLE HYVÄKSI

Kuinka paljon tekeekään hevoselle hyvää päästä venyttämään koipia ja selkää ilman mitään lisäpainoa, reippaassa ja vapaassa käynnissä! Lihaksisto palautuu hyvin eilisen rankasta treenistä, tai vertyy mukavasti huomisen koitoksiin. Ihannetilannehan olisi se, jo voisi aina aamulla käydä kävelemässä ennen illan treenejä, tai toisinpäin!

2. LIIKUNTAA MOLEMMILLE

Olen itse sitä mieltä, että kun ratsastaa kunnolla, on se super monipuolista urheilua ja liikuntaa. Maastossa kävely taas on oikeasti vain selässä istumista (lukuunottamatta hevosen kevätjuhlanäytöksiä...), jota ei kukaan voi laskea urheiluksi. Siksi on kätevää itsekin saada liikuntaa samalla, kun hevonen harppoo vierellä - 2 kärpästä yhdellä iskulla! Hevosen kävely on myös kivan reipasta (huom! ei Lotan..), joten ei tule laiskoteltua tai hidasteltua itse, eikä hevonen pahemmin yleensä tykkää (huom! Lotta kyllä tykkää..) pysähdellä kesken lenkin tauoille. 

(tästä pari kohtaa eteenpäin blogger haluaa välttämättä fonttien olevan jotain, mitä ei näe edes suurennuslasilla, joten tälle en nyt miltei tunnin yrityksistä huolimatta voi mitään... D":)

3. KOIRA MESSIIN

Onko koirasi hallittavissa joka tilanteessa, ja vielä sen lisäksi tulee toimeen ponnysi kanssa? Mun koirani ikävä kyllä rakastaa kaikkia ja kaikkea niin paljon, että välillä (aina) ei meinaa pöksyissään pysyä vastaantulijoita kohdatessa, ja sitten vielä hevonen toisessa kädessä - kiitos jätän väliin. Jos olisikin hiljaisia maastoja miljoonatolkulla, pitäisin mielelläni koirat vaikka irti juoksemassa hevosen ympärillä. Harmi vaan, että meidät maastot sijoittuu melko suosituille retkeilyreiteille. :/

Jos sulla on kuitenkin resurssit ottaa dogekin mukaan käppäilylle, kykenet hoitamaan jopa kolme kärpästä yhdellä iskulla - säästät siis useamman tunnin päivästäsi, kun skippaat ylimääräisen koiralenkin ja omat, erilliset urheilusuoritukset (ai mä? niin mitkä suoritukset?)

4. MIELENVIRKISTYS 

Kummasti piristää luonnossa liikkuminen, etenkin kun lähtee tutkailemaan uusia reittejä! Monesti myös hevonen tulee mieluummin vaikka ojan yli, tai vieraisiin ja jänniin paikkoihin, kun itse kävelee ensin edeltä. Muuttuvat maisemat tuovat myös mukavaa vaihtelua kentän kiertämiseen, ja niin ihmisten kuin hevostenkin mieli nollaantuu aika hyvin arjen treeneistä, ja seuraavana päivänä on taas kiva jynssätä kentällä - niin kamalalta kun sainkin sen noin sanottuna kuulostamaan! :D

5. TURVALLISUUS

 Vaikka voitkin jäädä sotanorsureaktion saavan hevosen alle, niin tietääkseni sen lisäksi ei voi (korjatkaa jos olen väärässä?) myös tippua, jos on kävellen liikenteessä.

6. TASAPAINO KEHITTYY

Erilaisia pohjia ja reittejä, ylä- ja alamäkeä, liukasta, kovaa, upottavaa, kuoppaista, hiekkaa, asfalttia, vettä, savea, juurakoita... Kaikki tämä kehittää hevosen omaa kykyä hahmottaa omat raajansa ja vielä asetella ne oikeisiin kohtiin. Kun metsässä, pahemmissakin juurakoissa tarpominen alkaa käydä luontevaksi, voi vauhtia vähän lisätä; meneekin reippaamassa käynnissä, jotta hevonen joutuu tekemään ratkaisunsa pikaisemmin - mutta liika on liikaa.
Kun ei ole itse auttamassa selässä avuilla hevosen kulkua, kuten vaikka jarruttaen hevosen kompuroidessa, joutuu hevonen ratkomaan enemmän päässään!

7. ERILAISTA LUOTTAMUSTA JA MAASTAKÄSITTELYÄ

Selästä käsin ratsukon molempien osapuolien tulee luottaa toisiinsa tarpeeksi, jotta edes eteenpäin kulkeminen onnistuu. Ihminen kuitenkin pystyy perusratsukoulutettua hevosta ohjaamaan ja "säätelemään" koko kehonsa, istuntansa ja apujensa avulla, ja varsinkin jos hallitsee nämä kaikki loistavasti, niin hevoselle on hyvin helppo kertoa, mitä siltä vaaditaan. Maastakäsittely onkin aika eri juttu, ja vaikka itse tunnen oloni turvallisemmaksi monissa tilanteissa maasta käsin, niin tiedän monia ihmisiä, jotka hädän tullen mieluummin kiipeäisivät selkään. Jos siis ennen on tullut mentyä selkään istumaan maastolenkeille, niin kannattaa välillä itsekin siirtyä maankamaralle, sillä silloin tulee aivan erilainen näkökulma hevoseen, sekä hevosella suhun.

Tällaisia asioita mulle tuli mieleen kävelymaastoista! Kuulen myös mielelläni teidän ajatuksia ylipäätään maastoilusta, sillä siitä tuppaa olemaan niin monenlaisia ajatuksia ja kantoja. Oman hevoseni viikkosuunnitelmasta olen aina pyrkinyt pyhittämään aivan minimissään yhden päivän maastoilulle. Mieluusti useampikin päivä, ja tykkään myös paljon mennä alku- ja loppukäynnit maastossa. Kentällä kävely jää herkästi liian lyhyeksi, ja hevonenkin vain tallustelee uralla, joten kävely tallipihan ulkopuolella aktivoi treenit ihan eri tavalla.
  Omien kuulemien ja kokemusten mukaan korkeamman tason kilparatsastajatkin, enemmän vielä miehet, jättävät maastoilun aika vähille, etenkin ulkomailla. Itse taas koen maastoilun olevan ihan ehdoton treenimuoto eritoten kilpahevoselle, sillä se vahvistaa kroppaa niin eri tavalla kuin täydellinen kentän pohja. Intervallitreenit tai laukkaspurtit ylämäkisessä maastossa tuo lisää haastetta menoon, joten miksipä ei!
Saatoin ehkä turhan paljon osoitella sormella tässä tekstissä, mutta sori, jos kirpaisi. Aika parantaa haavat. :)

Kertokaa mulle, kuinka usein, miten ja paljonko maastoilette? Miksi ja miksei?

Uutta ulkoasua kehiin!

Nyt on pitkästä aikaa ulkoasu uudistettu. Laskeskelinkin äskettäin, että edellinen ulkoasu oli käytössä lähes muutoksetta viisi kokonaista kuukautta, enkä edes nyt ollut varma, haluanko vieläkään muuttaa sitä!? Koskaan ennen ei siis näin ole ollut, vaan ulkoasuihini olen kyllästynyt aina viimeistään kuukauden katselun jälkeen.
Samat koodit, fontit ja gadgetit pysyvät edelleen, vain tausta ja banneri vaihtui. Uudehkon tietokoneen myötä sain vihdoin ja viimein ladattua Gimp:n käyttööni, joten bannerit tulee jatkossa olemaan varmasti hieman erilaisia ja parempiakin. Teille bannerintilaajillekin tiedoksi siis, että ne tilausbanneritkin tihrustan Gimp:llä, enkä enään helpolla sekä huonolaatuisella Picmonkeylla!

Mitäs te pidätte? Melko simppeli ja iisi, mutta siitä huolimatta ehkä vaihtelu virkistää!

Analysointia - "Haluan tulla hyväksi ratsastajaksi"

"Ratsastusurani" alkuaikoina ei minulla ollut juurikaan tavoitteita. Tai ehkä oli, mutta ne olivat lähinnä sellaisia "päästä taluttamaan alkeistunnille aloittelijoita", "siirtyä kokeneempien tuntiryhmään", "olla in jossain talliporukassa" sekä muita tämäntyyppisiä. Tuo kokeneempien ryhmään siirtyminenkään tuskin liittyi lainkaan ratsastuksellisiin taitoihin, vaan olisi ollut siistiä olla ratsiopen luottotyyppi ja tallityttö. Kilpailullisia haluja ei mulla siis ollut lainkaan, sillä en mä tainnut edes tietää niistä mitään. Mitä nyt muka pätevänä seurasin olympialaisia teeveestä, vaikkei mua edes kiinnostanut koko kilparatsastuksen seuraaminen; ehkä olisikin kiinnostanut jos olisin aiheesta jotain tiennyt, kerta puskatallien "kasvatti" olin (tai no vähän edelleenkin :D)
Mä en silloin ihaillut hienoja kisaponeja, tai ymmärtänyt kevytrakenteisten mutta lihaksikkaiden puoliverisratsujen päälle. Kai ne vaan tuntui niin kaukaisilta. Muhkut möhömahat ja karvaset pikkuponit olivatkin enempi mun mieleen, ja ratsastuskouluaikojen lempparitkin oli suokkeja tai shettiksiä. Huippufiilis taas oli päästä leikkitunnille ilman satulaa - enkä edes tiennyt mikä on peräänanto, vaikka sanan olin joskus saattanut kuullakin. 

Joskus sain koittaa Katsun Tindra-vuonista, millaista saatoin joskus haluta... Joo pelkällä kaulanarulla mentiin, kuva kertonee loput. D:

Luovutin ja siirryin suitsiin. Näyttää vähän hallitummalta :D

Tilanne on muuttunut aika paljon viimeisen vuoden, ehkä kahden aikana. Kuten blogistakin saattaa huomata, on valmentautuminen, kehittyminen, tavoitteellisuus ja kisaaminen sellaisia asioita, joita en tämän lajin puolella jättäisi enää mistään hinnasta pois. "Uusi" hevonen, Lotta, ostettiin kisahevoseksi esteille, joten sillä tuli olla monia käyttövuosia edessä, kapasiteettiä riittävän korkeille radoille, sekä luonnetta selviytyä pitkistä kisamatkoista ja uusista paikoista. Ehdotonta oli tottakai myös terveys, kiva luonne ja hyvä käsiteltävyys, mutta niin oli myös Prinssin kanssa. Kyllähän sen piti myös tuntua omalta ja mulla ja Lotalla ns. kolahtaa palaset yhteen. Parhaan ystävän, lemmikin ja mun-koko-elämä -pestien lisäksi sen vaan piti täyttää myös aiemmin mainitut kriteerit, toisinkuin kolme ja puoli vuotta sitten Prinssiä etsiessä.

Niin että tää oli mulle täysin riittävä taitotaso. Kuvassa Prinssi.

Aika tarkalleen puolitoista vuotta sitten Prinssin kanssa alkoi kiinnostaa kisaaminen. 31.5.2015 ensimmäiset yhteiset esteluokkamme olivat 50 ja 70cm, eikä sen jälkeen paluuta ollut. Neljissä kisoissa kävimme yhteensä ponipapparaisen kanssa, ja ruusukkeitakin tuli. Viimeisenä syksynämme löytyi kouluvalmentaja, jonka myötä pääsin ratsastukseen oikeasti kiinni; ai tältä sen kuuluu tuntua, woutsi!

Nyt sitten nykyhetkeen. Mitä enemmän seuraan ja olen mukana kilparatsastuksessa, sitä korkeammalle nousee tavoitteeni ja haluni päästä pitkälle, olla hyvä ratsastaja. Hyvänkin ratsastajan voi käsittää yhtä monella tavalla, kuin on ratsastajiakin, joten avaan vähän omaa ajatustani.
Hyvä ratsastaja mielestäni kunnioittaa hevosta, ja hevonen kunnioittaa samaten ratsastajaa. Yhteispeli on mukavaa, kaunista ja rentoa, ja hyvä ratsastaja kertoo hevoselle selkeästi, ymmärrettävällä tavalla ohjeet työntekoon. Jos ongelmia ilmenee, osaa ratsastaja antaa hevoselle aikaa ja eväät hoksata pyydettävät asiat. Hyvä ratsastaja ei mielestäni toru hevosta, vaan opettaa positiivisen kautta mikä on oikein, eikä vaadi liikoja, mutta sopivasti "haastaa" hevosta käyttämään myös omia aivojaan. Omien kokemuksieni mukaan hevonen on parhaimmillaan huomatessaan itse oppivansa jotain, eikä ns. pakotettuna.
Nämä yllämainitut asiat ovat muutamia niistä ominaisuuksista, jotka toivoisin minulla suotavan. Varmasti tehokkain keino niiden saamiseksi on ratsastaa paljon erilaisia hevosia erilaisissa tilanteissa, olla avoin muiden neuvoille ja mielipiteille unohtamatta kuitenkaan oman järjen käyttöä. Jostain juuri luin (en muista mistä :D) myös erään erittäin hyvän lauseen, joka on ehdoton ykkösasia hevosten kanssa, mutta joka oikeasti selkeydessään ainakin minulta jää välillä vajaaksi: "tiedä ensin itse mitä teet, ennenkuin pyydät hevosta tekemään". Monesti, liian monesti olen vain ratsastellut ja tehnyt vähän väistöä sinne, avoa tonne ja joskus volttia, vaikka ratsastus paranisi erittäin moninkertaisesti, jos suunnittelisin tekemäni etukäteen, valmistuisin joka apuun ja keskittyisin. Sen lisäksi, ja etenkin tämä kyseinen lause tarkoittaa itselleni myös sitä, että ennenkuin vaadin hevoselta mitään, tiedän mitä siltä olen vaatimassa. Haluanko sen kokoavan, venyttävän tai rentouttavan itseään? En voi vaatia sitä menemään kunnolla, jos en itsekään hahmota mikä on tämä "kunnolla".
Itsessäni huomaan myös usein liian voimakkaita ja turhia ennakkoluuloja monia asioita kohtaan, mutta kokemuksen myötä sellaisetkin karsiutuvat hiljalleen pois. Pienet ennakkoluulot ovat kyllä opettavaisia ja tervejärkisiäkin; en ehkä menisi hevosen selkään, jos se heittää itseäni paremmatkin ratsastajat alas. Edelliseen viitaten jatketaan siis vielä lisää pohdintaa, mikä olikaan taas tämä "paremmat"...
Kun taas sanon "Haluan tulla hyväksi ratsastajaksi", se tarkoittaa myös sitä korkealle tähtäämistä. Olla niiden joukossa, joita nyt kutsun hyviksi. Kansallisella tasolla kilpailevia, kenties vielä korkeammalle (oikeastaan eihän sitä osaamista tasolla vaan taidolla mitata, mutta samapa tuo)..? Sinne päästäkseni haluan ja täytyykin alkaa "täyttää" aikaisemmin mainittuja "kriteereitä", ja senhän takia me Lotan kanssa valmentaudutaan; kehittyäksemme ratsukkona, mutta myös minä ratsastajana ja Lotta ratsuna.

 Mulle ryhti ja kropan parempi yhteispeli, ennenkuin voidaan enempää pyytää (massaköyhältä) Lotaltakaan

Motivaatio on siis nyt korkeammalla kuin koskaan, ja mielikin on tainnut sokaistua todellisuudelle; tottakai musta tulee estevalmentaja ja hommaan oman tallin, koska hevoset on parasta (Mikseivät olisikaan. Aina se ei vaan tunnu siltä.)! Kun vaan muistaisi tuonkin ammatin ruosteisen puolen sekä, noh, marraskuun ja loskan... Ja kuinka mukavaa olisikaan tulla neljältä kotiin ja jättää työasiat seuraavalle työpäivälle, eikä olla sidottuna 24/7 varmistamaan loimitusta tai ruokintaa - saatika sairaspotilaita! Niin, toivottavasti muistan harkita ennenkuin vasta oman tallin pihassa. Mutta siitä huolimatta nyt uskon niin vahvasti kuin ihmismieli vaan sallia antaa, että tietä on vain eteenpäin, ja mun halu oppia ei laske edes marraskuun kurjimpana iltana. Ja vaikka niin tulisikin tapahtumaan, muistan tämän postauksen ja olen taas matkalla esteratsastuksen kärkeen!

Tällä lookilla pääsee korkealle!

Onko muilla ollut tällaisia motivaatiokausia, 

ja miten selviätte marraskuumasennuksesta? Onko teillä tavoitteet muuttuneet paljonkin ensimetreiltä, vai oletteko alusta pysyneet samalla "ratsastajatyyppilinjalla"? :D

Kolmipäiväinen PITKÄ kisavideopostaus Ypäjällä

Julkaisin hetki sitten toisenkin videopostauksen täällä, mutta silti varastossa oli vielä tämäkin videopostaus. Kyseessä on siis reissumme Ypäjälle 3.-5.8.2016, kisaviikolle. Poppooseen kuului mun ja Lotan lisäksi toinenkin kisaratsukko, jo ennenkin potauksissa esiintynyt Adina ja Ravel-ruuna. Mukana helppimässä ja kameramiehenä juoksi jälleen vanha tuttu Alina.
Kyseessä oli tosiaan ensimmäinen yön yli kestävä kisareissu, ja meno on sen mukaista, mutta koittakaahan kestää! :D

Kisavideopostaus heinäkuulta!

 

Parit viime kesän kisat jäi blogin puolella välistä. Ylikylästä kuvailtiin pieni videopostauskin, mutta jätin sen silloin julkaisematta, sillä se on vähän mitäänsanomaton; loppu jää vähänkuin kesken, ja muutenkin tuntuu, kuin siellä sun täällä olisi aukkoja, joista puuttuu jotain. Koska mulla ei kuitenkaan ole muutakaan matskua jaettavaksi täällä, niin pääsköön tuokin tekele esille nyt sittenkin!

Videolta ei valitettavasti käy ilmi oma pärjäämiseni, joten spoilaan vähän: olimme ensimmäisiä ei-sijoittuneita 90cm:ssä, joka oli muuten meille ensimmäinen laatuaan! Mutta sen suuremmitta puheitta, enemmän tai vähemmän nauttikaa videosta :)

Lainaratsuna kyklooppi

On se kyllä kiva päästä pitkästä aikaa hevosen selkään, vaikkei se oma vakkari olisikaan. 

kaikki kuvat (c) Adina Limnell

Tänään, lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina lähdin iltapäivästä tallille mukanani koko kuvauskalustoni (eli huikeat kamera, 2 objektiivia ja jalusta..), ajatuksena vähän kuvailla muita ratsukoita. Mulla kuitenkin kävikin tuuri, sillä satuin olemaan paikalla Adinan (esiintynyt aiemmissakin postauksissa) lopetellessa estetreenejä, ja pääsin loppuhölkkäilemään Ravelin kanssa! Ravel on about 170-senttinen, lihaksikas pv-ruuna, joka omaa pienen spesiaalisuuden; siltä puuttuu vasen silmä kokonaan!
 Pahoittelen sitä, että kengät ja hanskat jäivät vähän uupumaan, eikä edes kypärä ollut omani, koska olen roudannut kaikki ratsastuskamppeeni kotiin pesuun. Normaalisti kyllä aina turvallisuus ennen kaikkea, eikä me nytkään ilman turpaa menty, hah olenpas hauska! ;)

Laatu ei päätä huimaa, mutta siinä se nyt on! Tai se mitä ei ole... :D

Koska itselleni oli ehtinyt ratsastustaukoa kertyä reilun kahden kuukauden verran, aloitin hyvin rauhassa ja vähän maistellen, miltä "Raipe" tai "Raimo" oikein tuntui. Selästä käsin Ravel oli sitä paitsi entuudestaan täysin vieras, vaikka olen nähnyt monien muiden sillä menevän. 

Ennakkoluulojen mukaan ruuna olikin herkkä ja mukava, mutten osannut kuvitella sitä noinkin tasaiseksi! Pientä toispuoleisuutta toki ilmeni pelkästään silmänkin vuoksi, mutta verrattuna erääseen nimeltämainitsettomaan läsipäiseen tammaan, ei yhtään mitään... Taisinpa siinä todetakin, että tällaista tasaisuutta suuhun kaipaisin Lotallekin, vaikka eihän Ravelilla ollut edes mitään suusta - päässä oli nimittäin hackamoret.

Alkuun päästyä siirsin raviin. Tasaisuus säilyi edelleen tosi mukavasti, ja itse pääsen aina ravissa parhaiten kiinni mihin tahansa hevoseen. Muutamia erittäin pieniä temmonvaihteluita sinne tänne, ja pienellä tarkoitan oikeasti tosi pieniä - askel taisi ehkä sentin pari lyhentyä..? Muuten vaan rentoa hölkkäilyä ympäri ämpäri kenttää, koska olihan tarkoituksena lähinnä loppujolkotella ponilla. 

Mitä sais olla? - No vaikka kädet viis metriä ylöspäin, katse ylös ja koivet kohti määränpäätä.

Osa kuvista on laatua x, mutta ainakaan itseäni se ei häiritse yhtään, sillä kerrankin on sentään kuvia! :)

Ensimmäiset laukkayritykset menikin vähän plörinäksi, mutta toiseen suuntaan jo paljon paremmin. Videolta selviänee paremmin mitä tällä tarkoitan!

 

Oletteko te menneet jollain täysin uudella hevosella lähiaikoina? Mites sujui?